Eero Aarnion yli 60 vuotta kestäneen tuotteliaan uran aikana häntä ovat haastatelleet lukuisat suomalaiset ja ulkomaalaiset toimittajat. Eero Aarnion 90-vuotissyntymäpäivän kunniaksi vuonna 2022 Aarnion perhe keräsi kysymyksiä hänen lapsuudestaan, suunnitelmistaan, luovuudesta ja muista uraan liittyvistä aiheista. 

Onko piirtäminen kiinnostanut sinua aina?

Kansakoulussa opettaja näki että olen jotenkin epätavallinen piirtäjä ja kysyi piirränkö kotona ja sanoin, että piirrän ja pyysi tuomaan kuvia kouluun. Hän ihastui yhteen kuvaan, halusi ostaa sen ja toivoi, että määrittelen hinnan. Muistelisin että pyysin viisi markkaa, mikä oli aika paljon silloin kun elokuvalippu aikuisille oli kolme markkaa. En yhtään muista mikä piirros se oli. Se oli elämäni ensimmäinen bisnes.

Piirsitkö kotona paljon? 

Koko ajanhan minä piirtelin jotakin. Mutta toisaalta vähän isompana minun leluni oli tämä Mekano, mikä oli erittäin kiehtova lelu, koska siitä voi rakentaa mitä tahansa. Siinä oli metalliosia ja reikiä ja ruuveja ja muttereita ja pyöriä ja hammasrattaita ja kyllähän siitä poika jotakin sai syntymään. 

Kerran tein myös jostain muovailtavasta materiaalista 25 cm korkean pingviinin ja äiti ihastui siihen. Hän sanoi että tätä ei saa rikkoa, pani sen kakluunin päälle ja siellä se seisoi vuositolkulla. En muista maalasinko sen valkoiseksi, mustaa siinä ei ollut ollenkaan. Se oli vain pelkkä muoto, selvä pingviini. Aika hyvin pieneltä pojalta.

Kun leluja ei ollut niin halvin lelu oli lyijykynä ja paperi, kaupan käärepaperi. Kun nätisti avasi paketin, niin siitä tuli ilmaista paperia, tietysti, eihän sitä rahaa ollut ostaa mitään tommosia välineitä.

Harrastiko kukaan ystävistäsi piirtämistä tai askartelua?

Siitä lähtien kun pienenä poikana sain kotoa luvan käyttää halkosahaa, kirvestä, puukkoa ja talttaa olen tehnyt erilaisia esineitä, jotka ovat minua erityisesti kiinnostaneet. Sota-aikana olin noin kymmenvuotias ja kaikkien kavereitteni kodit kerrostalossa olivat puulämmitteisiä. Näin ollen koivuhalko oli jokaisen pojan lähtömateriaali, josta vuoltiin sota-ajan lentokoneiden pienoismalleja, joita käytiin katsomassa Korkeavuorenkadulla olevan harrastelija-aitan ikkunan takaa. Sen lisäksi opimme jatkuvasti toinen toisiltamme. Eniten opin parhaan ystäväni kaverilta, joka oli meitä huomattavasti vanhempi ja teki meidän mielestämme aivan uskomattoman täydellisiä lentokoneiden pienoismalleja, jotka olivat maalattuja ja niihin oli liimattu kaupasta ostetut kansallistunnukset.

Sota-ajan päätyttyä lentokoneiden ja sotalaivojen pienoismallien tekointo laantui ja ensimmäisen kerran kuvioihin tuli henkilöauto, joka oli ruotsalainen Saab. Se edusti minulle virtaviivaisuudellaan tulevaisuuden automuotoilua ja innosti tekemään samanlaisen koivuhalosta noin 10 cm kokoisena ja maalaamaan sen kiiltävän siniseksi. Sen koommin en ole autoja tehnyt tai piirtänyt, ainoastaan katsellut niitä hyvin kriittisesti. Suunnittelun lähtökohta käytännöllisyyden lisäksi pitäisi olla ilmanvastustuksen minimoiminen kuten on tehty purjeveneitä ja lentokoneita suunniteltaessa. Autosta pitää tehdä sellainen, että se näyttää aina liikkuvan, vaikka se seisoisi parkkiruudussa paikoillaan.

Piirsivätkö muut teidän perheessä? Veljesi olivat niin paljon vanhempia.

Jali (Jalmari Aarnio), joka oli minua kymmenen vuotta vanhempi, oli esikuvani vaikka kuinka kauan. Hänestä oli kerran kuva kansakoulun lehden kannessa ja sen jälkeen kuva oli vuositolkulla meidän seinässä. Äiti ja isähän olivat tietysti erittäin ylpeitä siitä. Jali piirsi monenlaisia töitä. Hän oli Söderströmillä (WSOY) töissä ja teki siellä kaikenlaista grafiikkaa ja maalasi, hänhän oli hirveän hyvä akvarellisti. Hän oli myös maanmittauslaitoksessa töissä ja maalasi oikein nättejä kuvia Ahvenanmaalta, yksi niistä oli isona tauluna meillä seinällä. Vanhin veljeni Risto, joka oli 20 vuotta vanhempi kuin minä, oli kartanpiirtäjä, kartathan tehtiin käsin silloin. Se oli hyvin tarkkaa työtä ja apuna olivat punavihreät silmälasit ja valokuvat jotka nostavat ilmakuvat koholle, näkee missä on korkeampia paikkoja. Kaikki veljekset ovat jollain lailla kynällä eläneet. 

Onko luovuus tullut isän vai äidin puolelta? 

Luultavasti äidin, äiti oli enemmän innostunut taiteesta. Kotona meillä ei ollut mitään sen kummempaa, normaalia. Äiti teki leipätyönä kengänpäällisiä yhteistyössä suutarin kanssa, joka laittoi kenkiin pohjat. Äiti ompeli päälliset kotona. Se oli äidin työtä, ei se ollut mitään taiteellista, se oli vaan että saadaan kengät kasaan ja rahaa ja leipää. Ehkä äidin työn huippu oli kun hän teki kengänpäälliset Aino Acktéelle, joka oli Suomen kuuluisimpia oopperalaulajia.

Isän ammatti oli talomaalari, hän maalasi taloja sisäpuolelta, porraskäytäviä ja liimasi tapetteja asuntojen seiniin. Vuonna 1952 kun Helsingin olympiakylää rakennettiin, isä tapetoi hirveällä kiireellä kaikki olympiakylän huoneistot, ja niitä oli paljon! Muistan myös, kun äiti lähetti hänelle villasukkaan käärityn pullon sisällä lämmintä kahvia ja minä vein pullon isälle, mutta matkan varrella en malttanut olla menemättä velodromin ohi, missä näin oikeita ulkomaalaisia urheilijoita ihan läheltä. Se oli ihme aikaa nuorelle miehelle silloin, olin tasan 20-vuotias siihen aikaan.

Syntyykö idea jo ennen piirustuspöydän ääreen menemistä vai vasta pöydän ääressä?

Jos uusi tuote on kiinnostava, niin se saattaa syntyä missä ja milloin tahansa, se ei ole paikasta eikä ajasta kiinni, ei myöskään yöstä tai päivästä. Minä tarvitsen suurta piirustuspöytää vision toteuttamiseksi piirtäen 1:1 mittakaavassa, sivulta, edestä ja päältä, jotta joku voi sen tehdä. Yksi-yhteen kuvasta saa parhaan käsityksen tuotteen massoista ja niiden keskinäisistä suhteista toisiinsa nähden ja hankalat yksityiskohdat pystyy tarkasti kuvaamaan.

Pyrin myös aina piirtämään pienen perspektiivikuvan 1:1 piirustukseen niin silloin pystyy hahmottamaan tuotteen paremmin. Nykyäänhän teetän myös välillä pieniä 3D- tulostimella tehtyjä malleja ja niistä saa parhaan käsityksen tuotteen muodosta. Mutta silloin kun suunnittelin esimerkiksi Pastillin ja Ponin, niin tein itse styroksista ja muovailuvahasta prototyypit 1:1 mittakaavassa ja muotoilin niitä niin kauan kunnes muoto oli valmis. Ainahan malli kertoo enemmän kuin lättänä piirustus.

Teet töitä kotona avoimessa tilassa, missä pyörii perheenjäseniä ja muutakin väkeä. Eikö se haittaa keskittymistä?

Aloin freelance-urani 74 vuotta sitten, nykysanoin sanottuna ”etätyönä” ja aina kotona kaikissa 17 kodissamme. Jos idea on hyvä, niin se vetää mukaansa, eikä se haittaa jos perhe tai ystävät siinä vieressä pyörivät, päinvastoin, ystävien kanssa iltaa istuessa monesti keskustellaan päivän töistäni ja näin saan ensi kosketuksen kuluttajaan, tulee kehuja ja tulee moitteita ja se on hyvä kuulla jo työn tässä vaiheessa.

Miten väri ja muoto liittyvät toisiinsa. Onko jollain tietyllä muodolla mielessäsi tietty väri? 

Väri ja muoto ovat joko ystäviä tai vihollisia keskenään. Helpoin tapa selvitä on, että hyväksyy materiaalin värin, kuten esimerkiksi puuesineiden kanssa yleisesti menetellään. Minun kohdallani erilaiset muoviesineet kuten huonekalut, valaisimet ja lapsille suunnitellut tuotteet ovat aina värillisiä, voi jopa sanoa että niillä on tietty syntymäväri.

Monet töistäsi ovat kiiltäviä. Jotkut ehdottomasti mattapintaisia. Miten pinnan struktuuri suhtautuu muotoon?

Kyllä tekstiili- ja puutuotteet ovat minulle värinsä ja pintansa valinneet ja vastakohtana metallin pitää aina henkiä pinnaltaan metallia ja kertoa kovuudesta ja soveltua käyttötarkoitukseensa. Ei olisi kivaa leikata limppua santapaperinkarhealla leipäveitsellä.

Suunnittelemasi huonekalut ovat vaativia ympäröivän tilan suhteen. Ne vievät paljon tilaa, eivätkä sovi ihan joka paikkaan. Näetkö itse asian näin?

Olen iän myötä huomannut että sisälläni asuu pieni taiteilija, joka rakastaa suunnitella näyttäviä esineitä, jotka vaativat tilaa ympärilleen. Luonnollisesti ostajakin, kun hän tuotteen hankkii, ymmärtää sen vaatiman tilan. 

---